Miksi kutsun naisia kokoontumaan piiriin, feminiinin äärelle? Elämässäni olen kamppailut pitkään oman naiseuteni kanssa. Ymmärsin aika myöhään, että olin kasvanut pojan malliin ja omaksunut maskuliinisen roolin, joka vaikutti ihmissuhteisiini, vuorovaikutukseeni, tapaani toimia työelämässä ja yhteisöissä – tapaani olla. Herkkyyteni, pehmeyteni ja feminiini olemuspuoleni pääsi esiin ja puhkesi kukkaan vasta nelikymppisenä. Matka on ollut pitkä ja edelleen tunnustelen, miten oma todellinen ääneni ja energiani uskaltaa tulla esiin. Koen suomalaisen kulttuurin hyvin maskuliinisena. Naiset ovat vahvoja ja pärjääviä, lähes miehen kaltaisia, mutta monen sukupolven ajan sydämen herkkyys, intuition ääni ja feminiini henki ja energia on pitänyt piilottaa. Jopa niin syvälle, että se on joutunut välillä lähes kadoksiin.
Piirin työskentelyssä puramme feminiiniin ja naiseuteen liittyvää häpeää ja opimme ymmärtämään syvällisesti naisen elämän syklisyyden merkitystä feminiinille. Ajatuksena on, että porttina tähän toimii tunteiden ja kokemusten läpikäyminen ja jakaminen mm. kirjoitus-, piirtämis- ja liikeharjoitusten kautta. Pysähdymme naisen elämään liittyvien fysiologisten, henkisten, emotionaalisten ja myyttisten teemojen äärelle, ja pääsemme vapautumaan sekä kokemaan voimaantumista ja iloa naiseudesta ja feminiinistä. Sitä kautta voimme olla rakentamassa feminiinin ja maskuliinin välistä tasapainoa itsessämme ja yhteisössä.
Piirissä kutsun teidät, kanssasisareni, löytämään uudelleen lähes kadotetun yhteyden. Se tarkoittaa avautumista naisen luonnolle, elämän syklisyydelle, kaikille niille olemuspuolille, joita meissä asustaa: neito, äiti ja aikuinen nainen, velhotar ja noita, vanha viisas nainen. Ja ennen kaikkea jumalatar. Monet meistä ovat padonneet sisäänsä voimakkaita kokemuksia ja tunteita, joita on hyvä tutkia ja päästää vapaaksi. Laskeutumalla naisen olemuksemme äärelle, omaan kohtuvoimaamme ja seksuaalienergiaamme, voimme alkaa elää vapaammin, ja luoda uudelleen suhteemme omaan äitilinjaamme, kanssasisariimme ja tyttäriimme. Sitä kautta voimme löytää tasapainon feminiinin ja maskuliinin olemuspuolemme kanssa, ja rakentaa terveitä suhteita elämämme miehiin.
Sydämellisesti tervetuloa mukaan piiriin! Aikataulun ja lisätiedot löydät Ajankohtaista-osiosta.



